Mulla on keuhkoputken- ja poskiontelontulehdus. Ah ihanaa ihan hypin innoissani tasajalkaa täällä! Tai sitten en hypikkään. Kuten eilen jo kirjoitin, että on ollut aikaa ajatella asioita niin on ollut aikaa myös perehtyä asioihin. Olen siis selannut erilaisia keskutelusivustoja läpi ja huomannut joka puolella samanlaisia piirteitä: vihaa, rasismia, syrjintää, epäoikeudenmukaisuutta, haukkumista, riidan kylvöä ja haastamista, ikäviä asioita ja muuta samankaltaista.

Useimmiten huomasin, että erilaisia ihmisiä syrjitään. Jos joku on uskaliaana laittanut olevansa reilusti ylipainoinen, muut ovat menneet huutelemaan ja sanomaan, etteivät kehtaisi tulla ulos jos olisivat ylipainoisia. Tai jos jollakin on ulkomaalaista taustaa. Yleisimpiä syrjinnänkohteita olivat ruotsinkieliset, venäjänkieliset, Venäjältä, Ruotsista  tai  Afrikasta tulleet ihmiset, kun taas jos joku on Espanja taustainen se on heti parempi. 

Mistä tälläinen sitten johtuu?

Itse en paljoa osaa asiaan tietäväisesti sanoa, mutta arvaisin, että kateellisuudesta, oman itsetunnon kasvattamisesta, porukassa mukana pysymisestä,  henkisistä ongelmista tai muusta vastaavasta. Tai ehkä jotkut sitten vain nauttivat kiusaamisesta ja toisten mielen pahoittamisesta. Syynä voi tosin myös olla kotona opittu tapa esimerkiksi kutsua Afrikkalaista neekeriksi. Silloin se on vaan jäänyt tavaksi eikä ihminen välttämättä ymmärrä tai ei halua ymmärtää, että toinen voi sanasta loukkaantua.

Itselläni on monia Afrikkalais taustaisia ihmisiä kavereina, eivätkä he ole mitenkään poikkeavia. Kyse on kokonaan ennakkoluuloista. Muista maista tulleita maahanmuuttajiakin kaveripiiristäni löytyy enkä ole huomannut, että heissä olisi mitään erilaista meihin täysin suomalaisiin verrattuna. Vaikkakin saattaa olla, että he ovat paljon hyväksyvämpiä, estottomimpia ja äänekkäämpiä kuin me täysin suomalaiset.

Sekö meissä täysin suomalaisissa onkin vikana? Olemme ennakkoluuloisia, hiljaisia ja kaunaa kantaviaihmisiä. Meiltä, en halua yleistää poikkeuksiakin on varmasti monta, puuttuu kyky ottaa ihminen vastaan ilman mitään ennakkoluulonhäivää. Kai me vielä opimme olemaan suvaitsevaisempia erilaisia ihmisiä kohtaan. Kaikkihan alkaa yhden ihmisen tekemistä pienestä muutoksista ja vielä jonakin päivänä suurin osa suomalaista ihmistä tajuaa kuinka tyhmiä olemme olleet kaikki ne vuodet. Eihän suivaitsemattomuus ongelma rajoitu pelkästään Suomeen. Muistakin maista löytyy suvaitsemattomuutta erilaisia ja eri taustaisia ihmisiä kohtaan. 

Ja tämä ei siis ollut saarna siitä kuinka ihmisten pitäisi heti muuttaa tapojaan ja kaikkea, vaan kirjoitus omista mietelmistäni, jotka halusin tuoda esille. Ja itse toivon, että sinä, joka luet tämän tajuat, että ihmisiä ei kannata tuomita ulkonäön tai äidinkielen takia.